torstai 5. lokakuuta 2017

Omena



Omena on maassa, omenapuun alla, kuten luonnonlaki määrää. Jo Newton aikanaan havaitsi tämän lain karvaasti, omenan kautta. Newton ei ole käynyt omenapuuni alla pistämässä päätään väliin, vaan omena on siinä missä sen kuuluukin olla, maassa suoraan puun alla. Siihen se mätänee. Hätkähdän. Mätäneminen tarkoittaa hiilidioksidia. Hiilidioksidi on paha asia. Mutta ei hätää. Omenasta tulee luonnonhiilidioksidia. Se on vaaratonta luonnolle. 

Otan omenan käteeni. Tapahtuu muodonmuutos. Omena ei enää ole osa luontoa. Se on elintarvike. Paluuta ei ole. Mitä teen nyt? Jos syön omenan, kaikki on hyvin, koska minä en ole lehmä. Jos olisin lehmä, omena muuttuisi yhdessä tai useammassa mahoistani metaaniksi. Lehmä pieree metaanin taivaalle ja otsonikerros tuhoutuu. Mutta minä en ole lehmä. Minä syön omenan, en lehmää. Lehmä saa syödä tällä kertaa ruohoa. Koetan olla ajattelematta lehmää sen enempää. 

Yritän syödä omenan, mutta se on karvas. Heitänkö sen pois? Biojätteeseen. Siinä on ongelma. Biojätteen määrää verrataan ostettujen elintarvikkeiden määrään. Jos heitän omenan biojätteeseen, se lisää biojätteen määrää, mutta ei lisää ostetun ruuan määrää. Tilastot vääristyvät. 

Entä jos syön omenan, vaikka se on karvas? Oksennus. Parketti on pilalla. Puunjalostusteollisuus saa vauhtia. Toisaalta silloin metsää hakataan yli kestävän määrän ja biodiversiteetti vähenee. Lompakko laihtuu. Siinä ei ole ollut havaittavissa ennenkään keskivartalolihavuutta, mutta uuden parketin jälkeen se näyttäisi anorektiselta. 

Jätän karvaan omenan syömättä. Jospa veisin sen takaisin omenapuun juurelle? Heittäisin biojätteeksi muuttamani elintarvikkeen luontoon! Mitä EU siitä sanoo? Rotta tai myyrä saattaa syödä omenan. Rotat tai myyrät lisääntyvät. Aleksis kiven patsas uppoaa maan sisään. Ehkä rotta tai myyrä ei syö omenaa. Se mätänee puun juurelle. Mätänevä elintarvike tahi biojäte tuottaa huonoa hiilidioksidia. Ilmasto lämpenee. 

Ajatus puun alle mätänevästä omenasta, ilmaston lämpenemisestä ja merenpinnan noususta ei anna yöunta. Omatunto on rauhoitettava. Muiden hyvät työt voivat korvata minun pahat työni. Päätän ostaa päästöoikeuksia jostain maasta, jossa haudataan omenoita vanhoihin suolakaivoksiin ikuisiksi ajoiksi pois hiilidioksidin kierrosta. Vastoinkäyminen. Suolakaivoksiin haudataan vain ydinjätettä. 

Mitä, jos estän omenan tuottamasta hiilidioksidia? Pakastan sen. Mutta siihenhän kuluu sähköä. Ei hyvä. Pakastinta varten on poltettava hiiltä tai rakennettava lisää ydinvoimaloita. Minun on löydettävä ilmainen pakkanen. Walt Disney on pakastettu. Menen hänen haudalleen, anteeksi arkulleen, josta hän on ylösnouseva sinä päivänä, jona teknologia on tarpeeksi kehittynyt. 

Onnistun pääsemään Cryonics Centerin vieraaksi. Kysyn oppaalta Disneyn arkkua. ”Tässä se on”, opas näyttää yhtä sinistä teräslieriötä, johon menee putkia suuresta kylmäkoneesta. Kysyn mahdollisuutta muistolahjan jättämiseen. ”Ei”, sanoo opas. ”Ei mahdu. Siellä on jo toistasataa pehmonallea, muutama täytekakku, shampanjapulloja ja kaikkea muuta”. 

Päätän kuivattaa omenan ja laittaa sen paikkaan, jossa se säilyy kuivana maailman loppuun. Parhaiten loppuun säilyväksi on tarkoitettu muumiot. Egyptiläiset ovat muumioiden aatelia. Voisin mennä museoon Lontooseen mutta mieluummin matkustan Kairoon, jossa ilmanala on kuivempi. Aion livauttaa omenan muumion sarkofagiin. Siellä se säilytettäisiin, koska sitä luultaisiin faaraon mukaan laitetuksi ruuaksi. ”Älä yritäkään”, sanoo vartija. ”Minä arvaan kyllä sinun omenatemppusi. Niitä on täällä jo monta korillista, eikä niistä pääse eroon, kun en eivät mene täällä miksikään.” vartijan terävä katse seuraa selkääni ulos asti. 

Laitan omenan kuivumaan kaapin päälle. Mutta pahus, siellä siitä haihtuu hiilidioksidia. Valtameret lämpenevät. Jää sulaa. Pohjoisnavalle muodostuu jätepyörre. Pari yötä valvottuani keksin ratkaisun. Panen kynttilän palamaan kuivuvan omenan viereen. Liekki polttaa hiilidioksidin ja kaikki on hyvin. 

Muuten hyvin, mutta minulla ei ole omenaa. Jospa haen kaupasta omenan, taatusti makean, ja syön sen. Kaupankäynti kasvaa, kansantuote nousee ja suhteellinen ruokahävikki pienenee. Mutta pahus. Makea omena on ulkomainen. Viennin ja tuonnin tasapaino järkkyy, siitä seuraa työttömyys ja elintason vajoaminen. Sen jälkeen minulla ei ole enää varaa omenoihin.

En osta omenaa. Menen puun juurelle ja otan uuden omenan. Jos se on makea, syön sen. Jos se on karvas, painan sen sisään pari palaa kotimaista palasokeria ja paistan sitä nuotiolla kunnes sokeri on sulanut. Syön kypsytetyn ja makeutetun omenan. 

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Pienhiukkasia lukuunottamatta.

keskiviikko 16. elokuuta 2017

Muumimuseo, Tampere


Muumimuseo on avattu Tampere-taloon  uudistettuna. Se on aivan mainio. Kaikki on huolella tehty. Päähuomion varastavat Tuulikki Pietilän installaatiot. Ne ovat paljon parempia kuin mediassa nähdyistä kuvista luulisi.

Museo on myös sopivan kokoinen, ei missään tapauksessa liian pieni eikä myöskään uuvuttavan suuri. Vaihtuville näyttelyille on oma sopukkansa. Ensimmäinen näyttely kertoo Tove Janssonin työstä ja elämästä. Yllättävää siinä oli, kuinka valtavan suosion muumit saivat jo alkuaikoinaan.

Yleisöä oli elokuisen tiistain aamupäivällä runsaasti mutta ei tungokseksi asti.

Muumimuseo on nimensä mukaisesti museo. Lasten puuha- ja peuhupaikkoja ei ole.

Muumimuseon nettisivut ovat täällä.

tiistai 1. elokuuta 2017

Tytyrin elämyskaivos Lohja

Paikka tunnettiin ennen kaivosmuseona. Uusi nimi onkin paikallaan, koska pari vanhaa kaivoskonetta ei oikein riitä rakentamaan museota.

Elämyskaivoksella on uusi ja hieno vastaanottorakennus. Opas johtaa sieltä kaivokseen. Alas mennään Koneen hissilaboratorion hissillä. Kaivoksen vanha kallellaan kulkeva hissi on rikki, eikä sitä aiotakaan korjata.

Opas puhui ulkona ja hissaulassa Koneesta, sen liikevaihdosta ja hisseistä sen verran kauan, että mieleen hiipi epäilys, olemmeko tulleet väärään paikkaan. Hissi, kun siihen vihdoin mentiin, oli käsittämättömän nopea ja tasaisesti kiihdyttävä ja jarruttava.

Alhaalla sitten oli kaytäviä, niissä opastauluja, kiviä ja pari konetta. Syvyyttä oli 90 metriä, siis enemmän kuin Helsingin metrossa. Opas kertoili mukavasti kaivoksen vaiheista. Paikon oli opastetauluja, mutta kaikkea ei ehtinyt lukemaan, kun piti pysyä ryhmän mukana.

Nähtävänä oli lähinnä kaivoskäytävät. Kaivosajan rakenteet oli purettu jokseenkin kokonaan pois. Esineistöä oli pari kuormauskonetta ja muutama pora. Paljon olisi tehtävissä kaivostoiminnan havainnollistamiseksi.

Kaivoksessa oli kolme näyttelyä. Kolulaiset olivat tehneet lankainstallaation ja taiteilija oli väännellyt rautalangasta eläinhahmoja. Ihan kivoja molemmat. Suuressa kuopassa oli valotaideteos. Ei jaksanut innostaa.

Ylös mentiin taas hissillä. Auringonpaiste ja lämpö tuntuivat hyviltä. Alhaalla oli lämpöä 8 astetta.

lauantai 22. heinäkuuta 2017

Kun salaatti pettää, kauraan voi luottaa

Kylvin salaatin hyvissä ajoin, heti kun lakkasi satamasta lunta, siis kesäkuun puoliväliä lähempänä. Nyt se on kauniissa kasvussa, lehdet pieniä mutta sitä maukkaampia. porkkanatkin ovat muutaman sentin mittaisia, siis naatit. Mutta perkule! Kasvimaa on täynnä kasoja. Myyräpirut ovat halunneet rakentaa maanalaisen valtakuntansa juuri minun kasvimaalleni. Poimi siinä nyt myyränkasasta salaatinlehtiä. Tuskin siinä vaaraa on, mutta ilo on poissa.

Kaura ei kiinnosta myyriä. Eikä kaura välitä kylmästä ja pimeästä. Komeasti röyhyllä koko pelto. Voisikohan vihreitä kauranvarsia syödä salaattina?


torstai 8. kesäkuuta 2017

Leonie Swann: Murha laitumella

Leonie Swann: Murha laitumella (Glenkill), 2005

Genreltään kirja on krimin ja fantasian sekoitus.

Rikoskertomuksen aihe on murha, kuten yleensäkin. Lampaiden omistaja ja paimen on murhattu. Lampaat päättävät selvittää murhan. Heistä älykkäin on neiti Maple (mistä lienee nimensä saanut). Toinen aktiivinen selvittäjä on musta pässi Othello. Myöhemmin ilmestyy vielä yksi. Muutkin ovat mukana tai haittana kykyjensä mukaisesti. Lampaat ovat persoonallisuuksia ja kirjaiija pitää hyvin kiinni, että kukin myös säilyttää omansa.

Lampaat tekevät teoksesta fantasiakirjan. Ne ymmärtävät ihmisten puhetta. Ne osaavat puhua toisilleen yhtä hyvin kuin ihmiset kekenään. Ihmiset eivät ymmärrä lampaiden puhetta vaan pitävät sitä pelkästään määkynänä. Tekijä pysyy tässä rajauksessa hyvin tuomatta matkan varrella uutta fantasiaelementtiä.

Lampaat ovat asuneet aina laitumellaan. Heidän kokemuksensa muusta maailmasta on olematon. Se johtaa hauskoihin pohdintoihin ja väärinkäsityksiin. Kaksi lampaista on ollut sirkuksessa. He tietävät enemmän, mikä auttaa eteenpäin muutamassa muuten hankalasti ratkaistavassa tilanteessa.
Lampaiden lisäksi toimijoina ovat ihmiset. Näkökulma pysyy tiiviisti lampaiden puolella. He saavat tietoa ihmisten puuhista kuulemalla sivusta ja vakoilemalla. Loppuratkaisun tuovat ihmiset, lampaiden yllyttäminä.

Teksti alkaa tapahtuneesta murhasta. Lampaat pohtivat tilannetta. Tietoa siitä, missä ollaan ja kuka on mikä tihkuu keskustelun lomassa, muisteluina ja takaumina. Alku etenee sen verran verkkaisesti, että lukija pitkästyy. Toisella lukukerralla asia voi olla toinen, kun ei ole enää kiire päästä juonessa eteenpäin. Toiminta saa vauhtia vähitellen. Lampaat muuttuvat aktiivisiksi toimijoiksi. Ihmisistä saadaan lisää tietoa ja myös heidän toimintansa saa vauhtia. Syntyy hauskoja tilanteita, kun lampaat lähtevät tutkimusretkilleen. Tilanne seestyy taas loppua kohti.

Kirja on saanut Saksassa dekaaripalkinnon. Myös fantasiaan laajasti suhtautuva saa siitä mukavia kokemuksia.

Murha laitumella -teokselle on itsenäinen jatkoteos.