tiistai 20. helmikuuta 2018

Teuvo Pakkala: Pikku ihmisiä

Teuvo Pakkala: Pikku ihmisiä, 1913, Project Gutenberg


Seuraavassa on juonipaljastuksia.

Vanhakin kirjallisuus on edelleen olemassa ja kiitos Gutenbergin huomattava osa siitä on helposti saatavissa. Pakkalan kirja on julkaistu runsaat sata vuotta sitten. Se on oiva esimerkki sen ajan kirjallisuudesta ja sen ajan ihmisten elämästä.

Kirja koostuu neljästä novellista. Ensimmäinen ja pisin on "Veli". Siinä yksinäinen pikkutyttö toivoo veljeä ja onnistuu itse omatoimisesti hankkimaan sellaisen. Perheeseen kuuluu vanhahko isä, nuori tyttömäinen äiti ja muutaman vuoden ikäinen lapsi. Taloudessa on myös vanha keittiöpiika, jonka jalat ovat jo huonossa kunnossa. Lapsi saa nuken, sitten toisen ja on niistä iloinen. Toinen nukke särkyy. Lapsi alkaa aikuisten hölmöjen puheiden takia kaivata oikeaa veljeä. Tilanne on paha, lapsen masennus on odotettavissa. Loppuratkaisu on yllättävä. Novellissa on useita viittauksia äidin elämään ennen avioliittoa, mutta ne jäävät hyödyntämättä.

"Arka kohta" on näppärä kertomus poikajoukon elämästä ja poikien välisistä suhteista.

"Iikka raukka" kuvaa kehitysvammaista poikaa, joka pitää itseään hevosena. Juonen kuljetus on vauhdikasta, ehkä oman aikansa fantasiaa.

Viimeinen novelli "Piispantikku" kuvaa, kuinka poika oppi lukemaan toisen pojan tekemän lukutikun avulla. Tätä novellia luettiin koulussa sen verran hartaasti, että ällöttävä maku ei ole unohtunut.

keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Selma Lagelöf: Anna Svärd

Selma Lagelöf: Anna Svärd, 1928, Ladattu Project Runebergista

Luin - joskin loikkien - samaan syssyyn uudestaan Charlotte Löwesköldin jatkoteoksen Anna Svärd. Se eroaa monin tavoin edeltäjästään. Charlotte-kirjassa kirjailijan ote on kiinteä, juonta viedään reippaasti eteenpäin. Annassa on aikaa jutusteluun ja pitkiin dialogeihin. Tuntuu että kirjoittajalla ei olisi ollut ihan selvää suunnitelmaa, mistä kirjoittaa ja miten tarina tulee kulkemaan. Sana hänellä on edelleen hallussaan. Teksti on luistavaa ja kaunista.

Kirja on edeltäjäänsä synkempi. Pappi Karl-Arthur  ja Anna ovat päähenkklöitä, mutta mukana ovat muutkin Charlotte-kirjan henkilöt. Karl-Arthur menee naimisiin Annan kanssa. Sen hän tekee tätä loukkaavalla tavalla, on koko ajan kieron ja pahantahtoisen kanttorinrouvan vallan alla. Kaiken muunkin hän tekee hölmösti, aiheuttaa huolta ja tuskaa kaikille läheisilleen, saattaa äitinsä vuoteen omaksi ja ennenaikaiseen kuolemaan.  Hän jättää papinviran ja lähtee kierteleväksi saarnajaksi kanttorinrouvan kanssa. Melkoinen teko 1800-luvulla, jonne kirja sijoittuu. Anna jää yksin tai pääsee vapaaksi, kuinka sen nyt ottaa.

Charlotte pelastaa Karl-Arthurin noidan kynsistä ja toimittaa hänet pyhälle maalle. Siellä tämä oppii vihdoin tavoille. Lopussa Anna joutuu vaikean valinnan eteen.

Kuinka mies voikin olla niin kehno.

perjantai 26. tammikuuta 2018

Selma Lagerlöf: Charlotte Löwensköld


Selma Lagerlöf: Charlotte Löwensköld

julk. 1925, lataus Project Runebergista

Tässä kirjassa toisin kuin Jerusalemissa (kts. edellinen bloggaus) kaikki on kohdallaan. Sekä juoni että tekstin sisältö on kirjailijalla hallinnassa. Vaikki kirja on liki sata vuotta vanha, se kelpaisi hyvin rakkausromaaniksi tänäkin päivänä. Ehkä sen genren teokset eivät yleensäkään happane nopeasti, ajatellaan vaikka Jane Austenin teoksia.

Päähenkilö on nuori, kaunis, älykäs ja sanavalmis nainen. Hän on rakastunut apupappiin, joka on tiukasti pietistinen, haluaa elää köyhyydessä, eikä ottaa vastaan hyvätuloista virkaa. Nainen haluaa tietysti naimisiin ja perustaa perheen. Syntyy ristiriita. Mukaan ilmestyy toinen kosija, rikas ruukinomistaja.

Sitten juonipaljastusta.

Päähenkilö ajautuu monien käänteiden jälkeen vastoin tahtoaan ja rakkauttaan naimisiin ruukinomistajan kanssa. Lukija ymmärtää, että tämä mies on paljon sopivampi aviomieheksi kuin kuin äkkipikainen, ennakkoluuloinen ja epäsatbiili apupappi.

Juonen monet käänteet on rakennettu taitavasti. Mukana kuvioissa ovat Charlotten ja apupapin lisäksi papin äiti ja isä sekä sisaret, rovasti rouvineen, kanttorin salakiero vaimo, hölmöilevä mutta hyväntahtoinen ruukinomistaja ja Charlotten köyhä sisar. Kullakin on omat pyrkimyksensä ja ne suuntaavat toisten kohtaloita kerran toisensa jälkeen.

Kirjasta on useita painoksia ja käännöksiä monille kielille. Niin on myös monenlaisia kansikuvia. Tässä virolaisen kustantajan käsitys. Voi vain arvailla, miten se liittyy kirjan tekstiin.

    CHARLOTTE LÖWENSKÖLD pilt 



perjantai 29. joulukuuta 2017

Selma Lagelöf: Jerusalem



Selma Lagelöf: Jerusalem, 1901 - 1902

Romaani kuvaa elämää Taalainmaalla, talonoikien vakaata elämää, heidän vaikeuksiaan ja onnistumisiaan. Sitten uskonnollinen johtaja saa joukon ihmisiä valtaansa ja saa heidät muuttamaan Jerusalemiin. Nämä elävät siellä amerikkalaisten sponsorien avulla työtä tekemättä. He kokevat monia vastoinkäymisiä, monet kuolevat, jotkut palaavat takaisin Ruotsiin.

Jotkin asiat eivät vanhene. Lagelöf kirjoittaa, että Jerusalemissa juutalaiset, muslimit ja kristityt vihaavat toisiaan. Kaikkein eniten vihaavat toisiaan kristittyjen kirkkokunnat ja ryhmittymät. Näin on edelleen, luki lehdessä muutama päivä sitten.

Lagerlöf kirjoittaa laveasti, jutustellen. Teos on vankkaa Lagelöfiä. Hänellä on sana hallussaan. Jutusteluhalu karkaa välillä käsistä. Kirjassa on monta uutta alkua, jotka liittyvät pitkän matkan kuluttua pääjuoneen. Vähäiset tapahtumat tulevat näin laajasti taustoitetuksi. Kovin paljon tilaa saavat muutamat dialogit ja joidenkin Jerusalemin paikkojen yksityiskohtaiset kuvaukset.

Kirjan taustalla on todellinen tapahtuma. Muutamat talonpojat muuttivat Palestiinaan uskonnollisen johtajansa kanssa muutamaa vuotta ennen teoksen syntyä. Kirjaillijan viesti tulee esiin lasinkirkkaasti. "Borta är bra men hemma är bäst".

Ruotsinkielisessä Wikipediassa on laaja kuvaus kirjasta täällä.
Teksti on saatavissa Project Runebergissä.

torstai 5. lokakuuta 2017

Omena



Omena on maassa, omenapuun alla, kuten luonnonlaki määrää. Jo Newton aikanaan havaitsi tämän lain karvaasti, omenan kautta. Newton ei ole käynyt omenapuuni alla pistämässä päätään väliin, vaan omena on siinä missä sen kuuluukin olla, maassa suoraan puun alla. Siihen se mätänee. Hätkähdän. Mätäneminen tarkoittaa hiilidioksidia. Hiilidioksidi on paha asia. Mutta ei hätää. Omenasta tulee luonnonhiilidioksidia. Se on vaaratonta luonnolle. 

Otan omenan käteeni. Tapahtuu muodonmuutos. Omena ei enää ole osa luontoa. Se on elintarvike. Paluuta ei ole. Mitä teen nyt? Jos syön omenan, kaikki on hyvin, koska minä en ole lehmä. Jos olisin lehmä, omena muuttuisi yhdessä tai useammassa mahoistani metaaniksi. Lehmä pieree metaanin taivaalle ja otsonikerros tuhoutuu. Mutta minä en ole lehmä. Minä syön omenan, en lehmää. Lehmä saa syödä tällä kertaa ruohoa. Koetan olla ajattelematta lehmää sen enempää. 

Yritän syödä omenan, mutta se on karvas. Heitänkö sen pois? Biojätteeseen. Siinä on ongelma. Biojätteen määrää verrataan ostettujen elintarvikkeiden määrään. Jos heitän omenan biojätteeseen, se lisää biojätteen määrää, mutta ei lisää ostetun ruuan määrää. Tilastot vääristyvät. 

Entä jos syön omenan, vaikka se on karvas? Oksennus. Parketti on pilalla. Puunjalostusteollisuus saa vauhtia. Toisaalta silloin metsää hakataan yli kestävän määrän ja biodiversiteetti vähenee. Lompakko laihtuu. Siinä ei ole ollut havaittavissa ennenkään keskivartalolihavuutta, mutta uuden parketin jälkeen se näyttäisi anorektiselta. 

Jätän karvaan omenan syömättä. Jospa veisin sen takaisin omenapuun juurelle? Heittäisin biojätteeksi muuttamani elintarvikkeen luontoon! Mitä EU siitä sanoo? Rotta tai myyrä saattaa syödä omenan. Rotat tai myyrät lisääntyvät. Aleksis kiven patsas uppoaa maan sisään. Ehkä rotta tai myyrä ei syö omenaa. Se mätänee puun juurelle. Mätänevä elintarvike tahi biojäte tuottaa huonoa hiilidioksidia. Ilmasto lämpenee. 

Ajatus puun alle mätänevästä omenasta, ilmaston lämpenemisestä ja merenpinnan noususta ei anna yöunta. Omatunto on rauhoitettava. Muiden hyvät työt voivat korvata minun pahat työni. Päätän ostaa päästöoikeuksia jostain maasta, jossa haudataan omenoita vanhoihin suolakaivoksiin ikuisiksi ajoiksi pois hiilidioksidin kierrosta. Vastoinkäyminen. Suolakaivoksiin haudataan vain ydinjätettä. 

Mitä, jos estän omenan tuottamasta hiilidioksidia? Pakastan sen. Mutta siihenhän kuluu sähköä. Ei hyvä. Pakastinta varten on poltettava hiiltä tai rakennettava lisää ydinvoimaloita. Minun on löydettävä ilmainen pakkanen. Walt Disney on pakastettu. Menen hänen haudalleen, anteeksi arkulleen, josta hän on ylösnouseva sinä päivänä, jona teknologia on tarpeeksi kehittynyt. 

Onnistun pääsemään Cryonics Centerin vieraaksi. Kysyn oppaalta Disneyn arkkua. ”Tässä se on”, opas näyttää yhtä sinistä teräslieriötä, johon menee putkia suuresta kylmäkoneesta. Kysyn mahdollisuutta muistolahjan jättämiseen. ”Ei”, sanoo opas. ”Ei mahdu. Siellä on jo toistasataa pehmonallea, muutama täytekakku, shampanjapulloja ja kaikkea muuta”. 

Päätän kuivattaa omenan ja laittaa sen paikkaan, jossa se säilyy kuivana maailman loppuun. Parhaiten loppuun säilyväksi on tarkoitettu muumiot. Egyptiläiset ovat muumioiden aatelia. Voisin mennä museoon Lontooseen mutta mieluummin matkustan Kairoon, jossa ilmanala on kuivempi. Aion livauttaa omenan muumion sarkofagiin. Siellä se säilytettäisiin, koska sitä luultaisiin faaraon mukaan laitetuksi ruuaksi. ”Älä yritäkään”, sanoo vartija. ”Minä arvaan kyllä sinun omenatemppusi. Niitä on täällä jo monta korillista, eikä niistä pääse eroon, kun en eivät mene täällä miksikään.” vartijan terävä katse seuraa selkääni ulos asti. 

Laitan omenan kuivumaan kaapin päälle. Mutta pahus, siellä siitä haihtuu hiilidioksidia. Valtameret lämpenevät. Jää sulaa. Pohjoisnavalle muodostuu jätepyörre. Pari yötä valvottuani keksin ratkaisun. Panen kynttilän palamaan kuivuvan omenan viereen. Liekki polttaa hiilidioksidin ja kaikki on hyvin. 

Muuten hyvin, mutta minulla ei ole omenaa. Jospa haen kaupasta omenan, taatusti makean, ja syön sen. Kaupankäynti kasvaa, kansantuote nousee ja suhteellinen ruokahävikki pienenee. Mutta pahus. Makea omena on ulkomainen. Viennin ja tuonnin tasapaino järkkyy, siitä seuraa työttömyys ja elintason vajoaminen. Sen jälkeen minulla ei ole enää varaa omenoihin.

En osta omenaa. Menen puun juurelle ja otan uuden omenan. Jos se on makea, syön sen. Jos se on karvas, painan sen sisään pari palaa kotimaista palasokeria ja paistan sitä nuotiolla kunnes sokeri on sulanut. Syön kypsytetyn ja makeutetun omenan. 

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Pienhiukkasia lukuunottamatta.