lauantai 26. joulukuuta 2015

Lauri Simonsuuri: Myytillisiä tarinoita, Kansa tarinoi

Risingshadow sanoo Simonsuuresta näin:

Lauri Simonsuuri (vuoteen 1945 Laiho, 1910–1964) oli suomalainen kansanrunouden tutkija ja Suomalaisen kirjallisuuden seuran kansanrunousarkiston amanuenssi vuodesta 1936 alkaen ja arkistonhoitaja 1962–64.
 Pekka Laaksosen mukaan Lauri Simonsuuri oli ”suomalaisten tarinoiden paras tuntija”, jonka suurtyö oli uskomustarinoiden tyyppiluettelo.


Samantyyppinen teksti on myös Wikipediassa.

Simonsuuri on tehnyt paljon tieteellistä työtä suomalaisten uskomustarinoiden parissa, kuten lainaus yllä mainitsee. Tavallisen kansalaisen ja erityisesti fantasiasta kiinnostuneen onneksi hän on kirjoittanut ja toimittanut teoksia myös suurelle yleisölle.

Myytillisiä tarinoita, SKS 1947. Liki 500-sivuinen teos koostuu kansantarinoista, jotka Simonsuuri on valikoinut ja toimittanut. Tarinoita ei selitetä eikä kommentoida, vaan ne on otettu kirjaan SKS:n keräämistä arkistoista. Sitä missä määrin Simonsuuri on toimittaessaan muokannut tekstejä luettavammiksi, ei pysty sanomaan menemättä katsomaan alkuperäisiä arkistokortteja.

Myytillisiä tarinoita on ehdoton perusteos jokaiselle, joka haluaa tututua entisten suomalaisten uskomusolentoihin ja niistä kirjoitettuihin tarinoihin.




Kansa tarinoi, WSOY 1950. Kansa tarinoi -kirjassa Simonsuuri kertoo tarinoiden taustoista, niiden synnystä ja levinneisyydestä. Monen tarinan tausta on mielenkiintoinen ja hämmästyttävä. Lukija saa tietää, että tarinat eivät ole pelkästään suomalaista juurta, vaan monissa niistä on kansainvälinen kertomus sovitettu suomalaiseen ympäristöön. Kansa tarinoi on hyvin opettavainen teos. Samalla se on helppo ja hauska lukea. Tummasävyinen kuvitus on Veikko Vionojan käsialaa.



Kummastakin kirjasta on otettu uusintapainoksia hiljattain. Kirjakaupoista ei niitä välttämättä enää saa, mutta divareissa ja huutonetissä niitä on hyvin tarjolla.

torstai 24. joulukuuta 2015

Joulun joulukortti

Kyllä, luit oikein. Tämä on joulun joulukortti. Ei siis esimerkiksi uudenvuoden joulukortti tai pääsiäisen joulukortti.

tiistai 22. joulukuuta 2015