lauantai 22. heinäkuuta 2017

Kun salaatti pettää, kauraan voi luottaa

Kylvin salaatin hyvissä ajoin, heti kun lakkasi satamasta lunta, siis kesäkuun puoliväliä lähempänä. Nyt se on kauniissa kasvussa, lehdet pieniä mutta sitä maukkaampia. porkkanatkin ovat muutaman sentin mittaisia, siis naatit. Mutta perkule! Kasvimaa on täynnä kasoja. Myyräpirut ovat halunneet rakentaa maanalaisen valtakuntansa juuri minun kasvimaalleni. Poimi siinä nyt myyränkasasta salaatinlehtiä. Tuskin siinä vaaraa on, mutta ilo on poissa.

Kaura ei kiinnosta myyriä. Eikä kaura välitä kylmästä ja pimeästä. Komeasti röyhyllä koko pelto. Voisikohan vihreitä kauranvarsia syödä salaattina?


torstai 8. kesäkuuta 2017

Leonie Swann: Murha laitumella

Leonie Swann: Murha laitumella (Glenkill), 2005

Genreltään kirja on krimin ja fantasian sekoitus.

Rikoskertomuksen aihe on murha, kuten yleensäkin. Lampaiden omistaja ja paimen on murhattu. Lampaat päättävät selvittää murhan. Heistä älykkäin on neiti Maple (mistä lienee nimensä saanut). Toinen aktiivinen selvittäjä on musta pässi Othello. Myöhemmin ilmestyy vielä yksi. Muutkin ovat mukana tai haittana kykyjensä mukaisesti. Lampaat ovat persoonallisuuksia ja kirjaiija pitää hyvin kiinni, että kukin myös säilyttää omansa.

Lampaat tekevät teoksesta fantasiakirjan. Ne ymmärtävät ihmisten puhetta. Ne osaavat puhua toisilleen yhtä hyvin kuin ihmiset kekenään. Ihmiset eivät ymmärrä lampaiden puhetta vaan pitävät sitä pelkästään määkynänä. Tekijä pysyy tässä rajauksessa hyvin tuomatta matkan varrella uutta fantasiaelementtiä.

Lampaat ovat asuneet aina laitumellaan. Heidän kokemuksensa muusta maailmasta on olematon. Se johtaa hauskoihin pohdintoihin ja väärinkäsityksiin. Kaksi lampaista on ollut sirkuksessa. He tietävät enemmän, mikä auttaa eteenpäin muutamassa muuten hankalasti ratkaistavassa tilanteessa.
Lampaiden lisäksi toimijoina ovat ihmiset. Näkökulma pysyy tiiviisti lampaiden puolella. He saavat tietoa ihmisten puuhista kuulemalla sivusta ja vakoilemalla. Loppuratkaisun tuovat ihmiset, lampaiden yllyttäminä.

Teksti alkaa tapahtuneesta murhasta. Lampaat pohtivat tilannetta. Tietoa siitä, missä ollaan ja kuka on mikä tihkuu keskustelun lomassa, muisteluina ja takaumina. Alku etenee sen verran verkkaisesti, että lukija pitkästyy. Toisella lukukerralla asia voi olla toinen, kun ei ole enää kiire päästä juonessa eteenpäin. Toiminta saa vauhtia vähitellen. Lampaat muuttuvat aktiivisiksi toimijoiksi. Ihmisistä saadaan lisää tietoa ja myös heidän toimintansa saa vauhtia. Syntyy hauskoja tilanteita, kun lampaat lähtevät tutkimusretkilleen. Tilanne seestyy taas loppua kohti.

Kirja on saanut Saksassa dekaaripalkinnon. Myös fantasiaan laajasti suhtautuva saa siitä mukavia kokemuksia.

Murha laitumella -teokselle on itsenäinen jatkoteos.

tiistai 18. huhtikuuta 2017

Ishiguro: The buried Giant

Lainasin Ishiguron uutukaisen suurin odotuksin. Se kun oli fantasian genressä, uutta Ishigurolle. Minulle se oli pettymys. Kirja on täynnään puuduttavaa dialogia. Juoni on laiha. Monenlaisia ennakointeja, viittauksia ja muita langanpäitä jää roikkumaan ilmaan. Lopussa on olevinaan tietynlainen yllätys, mutta sekään ei jaksanut innostaa.

Muut ovat innostuneet. Alle lainasin kirjaston esittelytekstin.

Tekijä: Ishiguro, Kazuo, Kustantaja: Faber & Faber, Vuosi: 2015.

This is the extraordinary new novel from the author of Never Let Me Go and the Booker Prize winning The Remains of the Day. The Romans have long since departed, and Britain is steadily declining into ruin. But at least the wars that once ravaged the country have ceased. The Buried Giant begins as a couple, Axl and Beatrice, set off across a troubled land of mist and rain in the hope of finding a son they have not seen for years. They expect to face many hazards - some strange and other - worldly - but they cannot yet foresee how their journey will reveal to them dark and forgotten corners of their love for one another. Sometimes savage, often intensely moving, Kazuo Ishiguro's first novel in a decade is about lost memories, love, revenge and war.